Tietoa Tuulihaukoista
Tuulihaukat ry. on turkulainen, vuonna 1980 perustettu maapartiolippukunta. Olemme on yhteislippukunta, eli kaikille sukupuolille avoin. Lippukunnan kokoontumispaikka, eli kolo, sijaitsee Turussa, Uittamolla (os. Kannuskatu 12 A, kerhohuoneisto).
Jäsenet ja ikäkaudet
Tuulihaukoissa on n. 70 jäsentä, olemme siis keskikokoinen lippukunta. Järjestämme toimintaa kaikille partion ikäkausille, joita ovat
- sudenpennut (7-9 -vuotiaat)
- seikkailijat (10-12 -vuotiaat)
- tarpojat (12-15-vuotiaat)
- samoajat (15-17-vuotiaat)
- vaeltajat (18-22-vuotiaat).
Lippukunnassamme toimii vuosittain yhteensä n. 4-5 viikottain kokoontuvaa sudenpentulaumaa, seikkailijajoukkuetta ja tarpojavartiota. Lisäksi Tuulihaukoilla on samoaja- ja vaeltajatoimintaa, joiden ryhmät kokoontuvat oman aikataulunsa mukaan. Aikuiset toimivat lippukunnassamme erilaisissa johtamis- ja vastuutehtävissä.
Retket, leirit ja muu toiminta
Viikottaisten kokousten ohella järjestämme vuosittain ainakin kaksi viikonloppuretkeä (syys- ja kevätretket), kesäleirin sekä sisaruslippukuntien kanssa yhteisen Hyypiön Hiippailut -partiotaitokisan. Omien tapahtumien ohella osallistumme aktiivisesti myös Lounais-Suomen Partiopiirin sekä Suomen Partiolaisten järjestämiin tapahtumiin.
Lippukuntamme jäsenet saavat ajankohtaiset ja tarkemmat tiedot tapahtumista sähköpostitse. Laumoilla ja vartioilla voi olla käytössä myös omia WhatsApp-ryhmiä. Retki- ja leiritunnelmia pääset seuraamaan myös sosiaalisen median kanavillamme Facebookissa ja Instagramissa.
Hallitus ja organisaatio
Tuulihaukat on rekisteröity yhdistys, jonka ylintä päätösvaltaa käyttää kaksi kertaa vuodessa pidettävä vuosikokous (syys- ja kevätkokous). Lippukunnan sääntöjen mukaan kaikilla yli 15-vuotiailla jäsenillä on äänioikeus vuosikokouksissa.
Lippukuntaa johtaa ns. johtokolmikko, lippukunnanjohtaja (lpkj), ohjelmajohtaja ja pestijohtaja, yhdessä hallituksen kanssa. Tuulihaukkojen hallituksen kokoonpano päätetään aina syyskokouksessa, ja siihen kuuluvat ainakin lpkj (hallituksen puheenjohtaja), apulais-lpkj, sihteeri ja rahastonhoitaja sekä valittuina jäseninä ohjelmajohtaja ja pestijohtaja. Tuulihaukoilla on kaksi toiminnantarkastajaa.
Käytännön asioista ja toiminnasta päätetään johtajiston kokouksissa (”johtiksissa”), joissa ovat mukana kaikkien ikäkausiryhmien johtajat, hallituksen jäsenet sekä muut aktiivijohtajat. Johtajisto kokoontuu n. 4-5 kertaa vuodessa, kokoontumisten tukena on sähköposti- ja WhatsApp-viestintä.
Taustayhteisö, sisaruslippukunnat ja alueyhteistyö
Tuulihaukkojen taustayhteisö on Martin seurakunta. Martin seurakunta avustaa lippukuntaamme vuosittaisella taloudellisella avustuksella, tarjoamalla toimitilat ja antamalla mahdollisuuden hakea tukea isompiin hankintoihin, esimerkiksi retkikaluston uusimiseen. Lippukunnalla on myös oma nimetty partioyhteyshenkilö (”Seppo”), joka auttaa mm. esittelemällä seurakuntaa lapsille, koordinoimalla lippukuntien ja seurakunnan yhteistyötä sekä tarjoamalla tukea johtajille. Kiitos seurakuntayhteistyön saamme myös käyttää seurakuntayhtymän leirikeskuksia, kuten Rymättylän Kunstenniemeä.
Varsinaisen partiotoiminnan ohella Tuulihaukat osallistuvat seurakunnan toimintaan mm. avustamalla isommissa jumalanpalveluksissa, kuten Itsenäisyyspäivän kirkossa, osallistumalla Yhteisvastuu-tempaukseen ja avustamalla muissa seurakunnan tapahtumissa tarpeen mukaan.
Martin seurakunnan lippukuntia ovat myös sisaruslippukuntamme Tornikotkat ja Tornipääskyt, sekä hirvensalolainen Louhen Tytöt ja Kakskerran Kaksoispiste. Yhteistyö Martin seurakunnan lippukuntien välillä on tiivistä, ja siihen kuuluu mm. yhteiset retket ja leirit sekä koulutukset. Ehkä tutuin yhteinen tapahtuma on jo vuodesta 1981 alkaen järjestetty jokavuotinen Hyypiön Hiippailut -partiotaitokisa.
Lounais-Suomen Partiopiirin lippukunnat on jaettu maantieteellisen sijainnin mukaan alueisiin ja Tuulihaukat kuuluu Etelä-Turun alueeseen. Myös yhteistyö alueen lippukuntien kanssa on säännöllistä. Samaan alueeseen kuuluvat myös Tornikotkat, Tornipääskyt, Louhen Tytöt, Kakskerran Kaksoispiste, Hirvensalon Eräpojat, Turun Sinikotkat ja Nuotiotytöt.
